15. maaliskuuta 2014

Pasilasta Nykin kautta Oxfordiin - Seniorin suosikkisarjoja


Sarjoja, sarjoja, sarjoja – televisio on niitä tulvillaan. Kranttu seniori valikoi katsottavansa. Tässä on tämänhetkinen listaus, ei välttämättä paremmuusjärjestyksessä.

Pasila – The Spin- Off: Lääkkeet, lääkkeet! Saatu takaisin hivenen muodistettuna. Uusi naishahmo ei vielä vakuuta, ulkomuoto liian hippimäinen. Voisi pistäytyä välillä pubissa Aidensfieldissä.

Sydämen asialla/Heartbeat: englantilaiset tekevät huolella epookkia, tässä sykkii 1960-luku. Täydellistä nostalgiaa aina autoja ja musiikkia myöten.

Copper: BBC American laatutuotantona poliisidraama sisällisodan jälkeisessä New Yorkissa. Valtataistelu eri klikkien välillä käy kuumana, korruptio rehottaa ja rikos kannattaa Asetelma tuo mieleen Boardwalk Empiren. Siinä päähenkilö Enoch "Nucky" Thompson (Steve Buscemi) kuului useimmiten konnakategoriaan, Copperissa omapäinen irlantilainen poliisi Kevin Corcoran (Tom Weston-Jones) on oikeuden puolella keinoja kaihtamatta.

Hahmona Corcoranin kaksoisveli on Sam Vimes, Ankh-Morporkin poliisimestari. Kyseessä on englantilaisen fantasiakirjailija Terry Pratchettin luoma Kiekkomaailman tärkein kaupunki monimuotoisine (tämä aivan kirjaimellisesti!) asukkaineen. On käännetty suomeksi ja löytyy yleensä kirjaston lastenkirjapuolelta, vaikka sopii usein paremmin aikuisille. Ja jos kielitaito suinkin riittää niin lukekaa alkukielellä. Niin voitte nauttia Pratchettin huimaavasta verbalistiikasta.

Morse: meneillään uusinnat sarjan alusta saakka, tapahtumapaikka Oxford and its dreaming spires. John Thaw tekee oikeutta humaanille ja sivistyneelle dekkarihahmolle. Lisäksi näissä 80-luvun jaksoissa voi pudistella päätään olkatoppausmuodille ja naisena muistella omia syntejään sen uskollisessa seuraamisessa.

Mustat lesket: etukäteismainokset herättivät heti antipatiaa. Katsoin ensimmäisen jakson. Katson seuraavankin, koska toinen ohjaajista on Veikko Aaltonen. Kun filmografiaan kuuluvat sellaiset työt kuin Tuhlaajapoika, Isä meidän ja Juoksuhaudantie, ei jälki voi olla sarjassakaan samantekevää.

Saari: henkisesti mustavalkeaa realismia, välillä ihmissuhdeongelmia. Vanha kiinnostus Kreikkaan ei häviä ja kieltä kuulee mielellään.

Saksalaiset dekkarit: tasalaatuista, siistiä arkirealismia, ei Corcoranin tai Sillan kaltaisia hahmoja. Hyvä keino pitää oma kielitaito vireessä.

Salaisena syntinä Nelosen Himohamstraajat. Farisealaisuuden tunne, koska tuntee olevansa parempi ihminen kuin nuo onnettomat. Minä sentään siivoan ja karsin tavaroita jatkuvasti yhä enemmän.