Lukukoira aloittanut Maaningalla

Kirjaston kulttuurieläinten määrä on kasvanut taas yhdellä: lukukoira Hilma on aloittanut  työnsä Maaningalla Pohjois-Savossa. Lapsipiiri on levittäytynyt tassukuvioiselle matolle, kuten asiaan kuuluu. Kukin lukee osaamisensa mukaan ja jos ei nyt luetuta, niin Hilmaa saa sitten silittää.

 

Hilmalla on työasuna kaulan ympäri sitaistu punainen huivi, jossa luonnollisesti lukee LUKUKOIRA. Hilman emännällä Marketta Kivimäellä on punainen huppari lukukoiran tunnuksineen.  Tämä on vapaaehtoistyötä, mieleen sekä lapsille että lagotto romagnolo-rotuiselle koiralle ja hänen emännälleen.

Suomessa uurastaa ja tassuttaa jo viitisenkymmentä koiraa tässä tärkeässä tehtävässä. Ovatkohon kirjastot varanneet ensi vuoden tietysti tiukkenevaan talousarvioonsa määrärahan maukkaille koirankekseille, mielellään kirjanmuotoisille?

Kirjahyllyjen kurissapitäminen

Kirjojen ja kirjahyllyjen kurissapitäminen vaatii jatkuvaa valppautta. Ne ovat salakavalia, saattavat lisääntyä huomaamatta. Perityt ja itse hankitut hyllymetrit ovat opettaneet tämän.

Hankkiessani nykyisen asunnon kriteereinä olivat sijainti ja mahdollisuus varata yksi huone kokonaan työpöydälle ja kirjoille. Tosin Juniorin huoneeseen tarvittiin kaksi hyllykköä lisää, mutta niin oli jo edellisessä asunnossa. Nyt kirjat pysyisivät paikoillaan eivätkä levittäytyisi salakavalasti muualle kotiin. Kirjaston päätyseinä, pienempi hyllykkö sitä vastapäätä ja matala kaksiosainen puuhyllykkö ikkunan alle saivat riittää.

Päätös ei pitänyt. Vaivihkaa kirjastosta olohuoneeseen vievää leveää oviaukkoa kaventamaan ilmestyi aukon korkuinen hyllykkö. Ilmeisesti hyllyt kehittyvät orgaanisesti: sen taakse olohuoneen puolelle ostin Ekotorilta kaksi matalaa hyllykköä VHS-kaseteille. Mahtuivat, melkein.

Olohuoneen ikkunoiden alle ryömi matala hyllykkö Kreikkaan liittyville kirjoille ja Aku Ankka- ym. kulttuurilehtien kansioille. Toiselle seinustalle pesiytyi samoin sci fi- ja fantasiakirjojen kokoelma, säädyllisen matalasti sekin.

Ja jotta lankeemus olisi ollut täydellinen niin makuuhuoneeseeni löytyi matala, vanhanaikainen joltakin koululta poistettu kirjahylly, jonka sisältö on sekalaista, tärkeimpänä pitkä rivi omia, jo kouluajoilta alkaneita päiväkirjoja.

Päätös ei siis pitänyt, kirjat voittivat. Tosin niitä on ajan mukana harkiten perattu esim. lahjoittamalla paikalliselle kirjastolle ym. VHS-kasetit ovat kadonneet ja niiden hyllyt viety kirppariin jonkun toisen iloksi.

Silti seuraan edelleen syksyisin ja keväisin julkaistuja listoja uusista kirjoista. Juniorin kanssa annamme toisillemme usein kirjalahjoja, kun tunnemme toistemme mieltymykset. Mutta paras keino pitää kirjat kurissa on ahkera kunnankirjaston käyttäminen. Pienellä paikkakunnalla asuva saa kiinnostavia uutuuksia  paljon nopeammin kuin suuressa kaupungissa. Juuri nyt on luettu Johanna Sinisalon Auringon ydin sekä Jaakko Hämeen-Anttilan huumeiden historiasta kertova Trippi ihmemaahan. Muutama sivu on jäljellä Susanna Alakosken Köyhän lokakuusta. Sitten on ohjelmassa Tom Standagen Ihmiskunnan syötävä historia.

Joistakin kirjoista tietää jo etukäteen pitävänsä. Ja todellinen lakmustesti on lainata teos ensin kirjastosta, lukea se ja pitää suuresti lukemastaan. Sitten palauttaa sen ja lainaa jonkin ajan päästä uudestaan lukeakseen taas samalla mielihyvällä. Tällä voi jo oikeuttaa oston. Esimerkiksi Martti Anhavan hienosti suomentama, kolminiteinen Anton Tshehovin Kirjeet oli tällainen hankinta, uudelleen luettu kotona lähes vuosittain.

Pidän kirjasta myös esineenä, sen tunnusta kädessäni, sen sivujen kääntämisestä, kuvattuun maailmaan sukeltamisesta. En osaa kuvitella itseäni kirjaston kauhtuneen vihreässä nojatuolissa lukemassa mitään sähkökirjaa...