Aamulla ajoin lähikaupunkiin osallistuakseni Palmusunnuntain liturgiaan. Lasaruksen lauantaina siunattuja virpovitsoja oli maljakoissa analogipöydän kummallakin puolen. Pöydälle oli asettu juhlan ikoni, jota kirkkoväki suuteli. Nyt on alkanut Suuri viikko, joka huipentuu lauantain yöpalvelukseen.
Illalla täällä elokuvissa, filmi oli Django Unchained. Aitoa Tarantinoa höysteinä vaikutteita italowesterneistä ja klassisista lännenfilmeistä, mutta pääosassa suruton räiskintä ja paljon ilmoille purskahtavaa tekoverta. Termi ’gratuitous violence’ tuli etsimättä mieleen. Tarina oli jäntevä, jopa huumoria mahtui mukaan. Komeita roolisuorituksia ja ottava soundtrack.
Loppu jätti epäilyn. Sankari Django, karannut orja, joka uskomattomien vaikeuksien jälkeen löysi ja vapautti vaimonsa, ratsastamassa tämän kanssa kohti parempaa tulevaisuutta. Kun aika oli ennen sisällissotaa, niin mitä mahdolisuuksia kahdella karanneella orjalla oli oikeasti selvitä? Happy end, mutta lainausmerkeissä.
25. maaliskuuta 2013
21. maaliskuuta 2013
Pasila loppuu. Lääkkeet, lääkkeet!
Syvä huokaus: kohta alkaa viimeinen jakso Pasilaa, älykäs animaatio aikuisille. Poliisit Kyösti Pöysti, Rauno Repomies, Tommi Neponen, Pekka Routalempi ja puntteja nosteleva Helga ovat naurattaneet, lipevä julkkistoimittaja Juhani Kontiovaara edustanut sekä mediaa että taipuisasti yleistä mielipidettä. Lisähahmoina kussakin jaksossa ovat hyvät, pahat ja rumat sekä naiset, joita Pöysti vonkaa, yleensä pettyen.
Animaatio on tarkoituksellisen yksinkertaista, suorastaan kömpelöä. Pääasia on verbaalinen tykitys. Pöystillä on tutin lisäksi taipumus kulttuuriseen ajatusharhailuun erityisesti elokuvien maailmassa. Haaveissaan hän on kovaksikeitetty dekkari baaritiskin luona, savuke suussa, viskipaukku kädessä, vaaleaverikkö vieressään.
Oma suosikkini on Repomies, jolle muut aika ajoin huutavat: Lääkkeet! Ja Rauno tempaa pilleriputkilon taskusta ja palaa taas jonkinlaiseen normaalisuuteen. Repomiehelle on kirjoitettu eniten tekstiä, parhaimmat vuodatukset lähes joka jakson lopussa. Pasilan Hamlet poliisitalon katolla purkamassa tunteitaan, välillä muistoihinsa eksyen, kotiristinään vaimo, jonka sääret ovat karvaiset.
Viimeinen jakso oli koottu muka? poisjätetyistä paloista. Hykerryttävin oli sensuroitu osuus orgioista eli kuvaruutu pimeänä, mutta äänet kertoivat vilkkaasta toiminnasta. Taisi olla Repomies, joka huudahteli karnaalista bakkanaalista. Ainakin se oli auraalista bakkanaalia.
Pasilaa tulee ikävä. Lääkkeet, lääkkeet!
Animaatio on tarkoituksellisen yksinkertaista, suorastaan kömpelöä. Pääasia on verbaalinen tykitys. Pöystillä on tutin lisäksi taipumus kulttuuriseen ajatusharhailuun erityisesti elokuvien maailmassa. Haaveissaan hän on kovaksikeitetty dekkari baaritiskin luona, savuke suussa, viskipaukku kädessä, vaaleaverikkö vieressään.
Oma suosikkini on Repomies, jolle muut aika ajoin huutavat: Lääkkeet! Ja Rauno tempaa pilleriputkilon taskusta ja palaa taas jonkinlaiseen normaalisuuteen. Repomiehelle on kirjoitettu eniten tekstiä, parhaimmat vuodatukset lähes joka jakson lopussa. Pasilan Hamlet poliisitalon katolla purkamassa tunteitaan, välillä muistoihinsa eksyen, kotiristinään vaimo, jonka sääret ovat karvaiset.
Viimeinen jakso oli koottu muka? poisjätetyistä paloista. Hykerryttävin oli sensuroitu osuus orgioista eli kuvaruutu pimeänä, mutta äänet kertoivat vilkkaasta toiminnasta. Taisi olla Repomies, joka huudahteli karnaalista bakkanaalista. Ainakin se oli auraalista bakkanaalia.
Pasilaa tulee ikävä. Lääkkeet, lääkkeet!
4. maaliskuuta 2013
Olof Palme - kuin Ruotsin Kennedy
Ruotsi-teema jatkuu edelleen televisiossa. Polttopiste siirtyy lähihistoriaan. Nyt on alkanut kaksi sarjaa, joista kumpikin käsittelee pääministeri Olof Palmea. Ykkösellä alkoi kolmiosainen elämänkertasarja, jota voi myös katsoa Areenassa.
Näkyvä ja kiistelty poliitikko oli syntyjään yläluokkaisesta kodista, mutta nousi sosiaalidemokraattisen puolueen johtajaksi ja kansankodin kaitsijaksi. Sarja valaisee hallitusti Palmea julkisena ja yksityishenkilönä sekä sijoittaa hänet niin kotimaansa kuin maailmanpolitiikan kentälle. Häntä onkin syystä verrattu Yhdysvaltojen presidentti John F. Kennedyyn, joka myös joutui salamurhan uhriksi. Sarjassa tiivistyy samoin komeasti 1960- ja -70-luvun henki.
Palme ammuttiin kuoliaaksi Tukholman kadulla 1986. Murhaa ei ole vieläkään selvitetty. Ykkösen toinen uusi sarja Pyhiinvaeltajan kuolema käsittelee tätä. Poliisi päättää vielä kerran avata murhatutkimuksen. Sarja pohjaa Leif G.W. Perssonin rikosromaaniin. Pääosassa keskusrikospoliisin päällikkönä Lars Martin Johanssonina on tuttu hahmo, Rolf Lassgård. Hänet muistetaan Henning Mankellin romaanien komisario Wallanderina.
Sarja käy läpi mysteeriä kahdella tasolle, heti murhan tapahduttua ja nykyhetkessä. Aikaperspektiivi katsoo samalla yhteiskunnan muutosta ja sen merkittävien hahmojen toimintaa. Myös tätä sarjaa voi katsoa Areenassa.
Näkyvä ja kiistelty poliitikko oli syntyjään yläluokkaisesta kodista, mutta nousi sosiaalidemokraattisen puolueen johtajaksi ja kansankodin kaitsijaksi. Sarja valaisee hallitusti Palmea julkisena ja yksityishenkilönä sekä sijoittaa hänet niin kotimaansa kuin maailmanpolitiikan kentälle. Häntä onkin syystä verrattu Yhdysvaltojen presidentti John F. Kennedyyn, joka myös joutui salamurhan uhriksi. Sarjassa tiivistyy samoin komeasti 1960- ja -70-luvun henki.
Palme ammuttiin kuoliaaksi Tukholman kadulla 1986. Murhaa ei ole vieläkään selvitetty. Ykkösen toinen uusi sarja Pyhiinvaeltajan kuolema käsittelee tätä. Poliisi päättää vielä kerran avata murhatutkimuksen. Sarja pohjaa Leif G.W. Perssonin rikosromaaniin. Pääosassa keskusrikospoliisin päällikkönä Lars Martin Johanssonina on tuttu hahmo, Rolf Lassgård. Hänet muistetaan Henning Mankellin romaanien komisario Wallanderina.
Sarja käy läpi mysteeriä kahdella tasolle, heti murhan tapahduttua ja nykyhetkessä. Aikaperspektiivi katsoo samalla yhteiskunnan muutosta ja sen merkittävien hahmojen toimintaa. Myös tätä sarjaa voi katsoa Areenassa.
3. maaliskuuta 2013
Muistona rauhallisemmasta Kreikasta
Kotikirjaston levyosastolta löytyy valikoima maailmanmusiikkia. Tänä aamuna otin pitkästä aikaa esille Theodorakista. Virike siihen syntyi jo eilen illalla: televisiossa pieni täytepätkä Kreetasta, kuvissa rantoja, merta, vuoria, kaupunkielämää, Knossos. Taustalla soi geneerinen bouzouki.
Äsken tiskasin, taustalla soivat Theodorakiksen tutut sävelet. Levyssä ei edes mainittu laulajaa. Äänestä päätellen se saattoi olla Maria Farantouri. CD oli tyypillinen turisteja varten koottu The Best of XXX. Silti se toi mieleen Kreikan, joka on muuttumassa vain muistoksi. Siitä kirjoitin sarjaa blogin Huvimaja-osassa.
Jatkuva taloudellinen ja poliittinen kriisi, aina uudet paljastukset korruptiosta, alituiset yhteenotot poliisin ja mielenosoittajien välillä, lakot ja yleislakot, tavallisten ihmisten elintason romahtaminen, ruokajonot, siinä nykyään uutisaiheet Kreikasta. Lisäksi laiton maahanmuutto lisää paineita. Sijaintinsa takia Kreikka on kauttakulkumaa Eurooppaan pyrkiville. Esimerkiksi läntinen suuri satamakaupunki Patras on osittain varsin levotonta aluetta.
Ääriliike Chrysi Avgi eli Kultainen Aamunkoitto käyttää avoimesti natsityyliä. Tämä tuntuu kerta kaikkiaan uskomattomalta, kun muistaa toisen maailmansodan aikana tapahtuneet natsien raakuudet maassa, esimerkiksi Peloponnesoksen niemimaalla sijaitsevan Kalavritan kaupungin asukkaiden joukkomurhan 1943.
Tiedän, että meri on yhä yhtä sininen, talot yhtä valkoiset, valo kirkas, musiikki soi ja elämänmeno rauhallisempaa – ehkä. Kirkot ja luostarit jatkavat toimintaansa, tavalliset ihmiset yrittävät selvitä arjestaan parhaansa mukaan. Silti minulle aikaisempi Kreikka muuttuu menneisyydeksi. Vain musiikki ja kirjat jäävät kantamaan muistoja siitä mitä kerran oli.
Tosin Kreikkaan ja historiaan paremmin perehtynyt Juniori kommentoi, että ajanjakso, josta kirjoitan - n. 1975-2005 – on rauhallinen poikkeus. Nyt on palattu taas normaaliin. Ehkä Kreikka tuottaa enemmän ja rämäkämpää historiaa kuin jaksaa itse käyttää. Ylijäämä pursuaa yli rajojen, Eurooppaan ja muuallekin.
Äsken tiskasin, taustalla soivat Theodorakiksen tutut sävelet. Levyssä ei edes mainittu laulajaa. Äänestä päätellen se saattoi olla Maria Farantouri. CD oli tyypillinen turisteja varten koottu The Best of XXX. Silti se toi mieleen Kreikan, joka on muuttumassa vain muistoksi. Siitä kirjoitin sarjaa blogin Huvimaja-osassa.
Jatkuva taloudellinen ja poliittinen kriisi, aina uudet paljastukset korruptiosta, alituiset yhteenotot poliisin ja mielenosoittajien välillä, lakot ja yleislakot, tavallisten ihmisten elintason romahtaminen, ruokajonot, siinä nykyään uutisaiheet Kreikasta. Lisäksi laiton maahanmuutto lisää paineita. Sijaintinsa takia Kreikka on kauttakulkumaa Eurooppaan pyrkiville. Esimerkiksi läntinen suuri satamakaupunki Patras on osittain varsin levotonta aluetta.
Ääriliike Chrysi Avgi eli Kultainen Aamunkoitto käyttää avoimesti natsityyliä. Tämä tuntuu kerta kaikkiaan uskomattomalta, kun muistaa toisen maailmansodan aikana tapahtuneet natsien raakuudet maassa, esimerkiksi Peloponnesoksen niemimaalla sijaitsevan Kalavritan kaupungin asukkaiden joukkomurhan 1943.
Tiedän, että meri on yhä yhtä sininen, talot yhtä valkoiset, valo kirkas, musiikki soi ja elämänmeno rauhallisempaa – ehkä. Kirkot ja luostarit jatkavat toimintaansa, tavalliset ihmiset yrittävät selvitä arjestaan parhaansa mukaan. Silti minulle aikaisempi Kreikka muuttuu menneisyydeksi. Vain musiikki ja kirjat jäävät kantamaan muistoja siitä mitä kerran oli.
Tosin Kreikkaan ja historiaan paremmin perehtynyt Juniori kommentoi, että ajanjakso, josta kirjoitan - n. 1975-2005 – on rauhallinen poikkeus. Nyt on palattu taas normaaliin. Ehkä Kreikka tuottaa enemmän ja rämäkämpää historiaa kuin jaksaa itse käyttää. Ylijäämä pursuaa yli rajojen, Eurooppaan ja muuallekin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)